Neonsateenkaarikala (Melanotaenia praecox) on suhteellisen uusi tuttavuus akvaarioissa. Kalaan kannattaa tutustua, sillä lajilla on ominaisuuksia, jotka tekevät siitä erityisen mukavan akvaariokalan.
Toisin kuin monet muut sateenkaarikalat, neonsateenkaarikala viihtyy parhaiten pehmeässä vedessä. Yhteistä muiden sateenkaarikalojen kanssa lajilla kuitenkin on likaisen veden huono sietokyky. Kovin vanhaksi ja happamaksi vettä ei siis kannata päästää. Suodatukseen on myös satsattava. Tämän ovat vahvistaneet myös muutamat tutut akvaariokauppiaat. Muuttaessaan akvaarioliikkeen tuoreesta vedestä kotiakvaarioon, joka on ylikansoitettu, jossa on vaillinainen suodatus tai jonka vedenvaihdot on laiminlyöty, kala saattaa nujertua muutamassa päivässä. Suosittelen viikottaista 50% vedenvaihtorytmiä.
Laji ei ole lämpötilan suhteen kovin tarkka. Aqualog suosittelee lämpötilaksi 22-25°C.
Tilaa tälle vilkkaalle kalalle ei voi olla liikaa. 6 yksilön parvelle varaisin tilaa vähintään 150 litraa, mielellään enemmänkin.
Kalat ovat kaikkiruokaisia ahmatteja. Hiutaleet, granulaatit ja räkmix kelpaavat kaikki. On varottava, ettei tarjoile niille liian isoja paloja, esim. monnien katkarapupellettejä, jotka voivat jäädä pahasti kiinni ahneen neonsateenkaarikalan leukoihin. Pakasteruuat ovat tietysti suurta herkkua, ja varsinkin kutukuntoon saattamisessa ne ovat avuksi.
Neonsateenkaarikala on sateenkaarikalaksi pienikokoinen. Koiraat kasvavat noin 7 cm mittaisiksi, naaraat jäävät hieman pienemmiksi. Vanhemmiten kala kasvaa lähisukulaistensa tavoin lähinnä korkeutta.
Ulkomuodoltaan laji on erityisen viehättävä. Varsinkin koiraan sinisinä hohtavat, punaisten evien reunustamat kyljet ovat todellista silmäniloa. Naaraan väritys on astetta hillitympi. Kylkien väri on lähinnä hopeinen, evät kellertävät.
Neonsateenkaarikala ei harrasta möllöttelyä. Varsinkin aamuisin kalat ovat kuin pistoksissa, värit ovat parhaimmillaan eikä kututanssikaan ole harvinainen näky. Tässä on ehkä eräs ainoista lajin miinuksista. En suosittelisi neonsateenkaarikalan kaveriksi mitään erityisen rauhallisia, hidasliikkeisiä tai helposti hermostuvia kaloja, koska nämä kaverit ovat aina menossa. Vaikkei hitaampi kalaseura hermostuisikaan vielä neonsateenkaarikalojen jatkuvasta puuhailusta, ruoka-aika voi tuoda toisen ongelman. Neonsateenkaarikalat kun ovat myös kyltymättömiä, salamannopeita ahmatteja. Sopivia seuralaisia voisivat olla esimerkiksi toiset sateenkaarikalat tai barbit.
Varoituksen sana sateenkaarikalalajien sekoittamisesta lienee kuitenkin paikallaan. Melanotaenia-suvun lajien tiedetään risteytyneen useasti. Jos tarkoitus on kasvattaa poikasia, voi olla parasta pitää samassa altaassa vain yhtä lajia.
Koiraiden kutuinnokkuuden vuoksi naaraita on hyvä hankkia muutama enemmän kuin koiraita. Koiraat saattavat muutoin stressata liiaksi paitsi toisiaan, myös naaraita.
Neonsateenkaarikala tuntuu olevan erityisen herkkä kidusloistartunnalle varsinkin heikommissa oloissa tai olosuhteiden muuttuessa äkisti. Karanteeni on siis ehdottomasti paikallaan näitä kaloja hankittaessa.
Kalatuberkuloosi on vakavampi uhka. Sateenkaarikalat vaikuttavan erityisen herkiltä sille. Neonsateenkaarikaloja ei kannata ottaa altaasta, jossa yhdelläkin kalalla näkyy oireita - paiseita tai tummia läiskiä iholla, vääntynyt selkäranka tai huono uintiasento.
Laji on melko helppo viljeltävä. Kaloja ei tarvitse eristää kutualtaaseen kutemaan, sillä sopivasti asetettuun kasvitiheikköön laskettu mäti on helppo siirtää poikasakvaarioon.
Aikuiset kalat kutevat riittävän suuressa akvaariossa hyvin helposti. Usein kutu ajoittuu aamulle. Mitään erityistä kimmoketta kalat eivät vaadi. Veden oikea, säännöllinen hoito ja hyvä, monipuolinen ruoka riittävät yleensä terveille kaloille.
Kutualustaksi kannattaa tarjota helposti siirrettävä kasvitiheikkö, esimerkiksi juurakkoon kiinnitetty jaavansammalpöheikkö toimii yleensä. Kalojen käytöstä kannattaa kuitenkin seurailla, jotta huomaa, jos jokin muu alusta kiinnostaa niitä enemmän.
Kututapahtuman aluksi koiraat varaavat pieniä reviirejä sopivien kutualustojen tienoilta ja alkavat houkutella naaraita alueilleen esittelemällä hohtavaa otsaansa. Koiraiden otsat tosiaan hohtavat kellertävää valoa, ja kalojen kyljillekin muodostuu selkeä poikittaisraita. Itse kudun lähestyessä myös naaraiden kyljille ilmestyy raita, ja lopulta naaraat alkavat seurata koiraita reviireille asti laskemaan mätinsä.
Emot syövät poikasensa hyvällä ruokahalulla, joten jos poikasia toivotaan, kasvitiheikkö siirretään kasvatusakvaarioon. Mätimunat ovat, kuten sateenkaarikaloilla yleensäkin, hyvin kestäviä. Sateenkaarikalojen mätimunat ovat kestäneet jääkylmää vettä ja alunakylpyjä, ja on niitä postitettu mantereelta toisellekin. Mäti ei ole altis myöskään homeelle, joten veteen ei ole tarpeen lisätä homemyrkkyjä.
Mäti kuoriutuu vasta noin viikon kuluttua, ja aluksi poikaset elävät ruskuaispussinsa varassa. Poikasia ruokitaan vasta, kun ne uivat. Uimaan lähtevät poikaset ovat vielä hurjan pieniä ja vaikeasti erotettavia. Ne uivat aivan pinnan tuntumassa.
Artemian toukat ovat vastakuoriutuneille aivan liian suuria syötäviksi. Likoeläimet ovat parasta ruokaa. Olen käyttänyt hyvällä menestyksellä myös jauhemaisia, valmiita poikasruokia. Artemian toukkia kannattaa alkaa tarjota vasta viikon-parin päästä, kun poikaset ovat hieman kasvaneet. Murennettuja hiutaleita kannattaa myös tarjota silloin tällöin kokeilunomaisesti. Heti, kun ne alkavat maistua, voidaan työlästä ja kallista artemiaa vähentää. Ruokavalion vaihdoksia ei kuitenkaan kannata tehdä kovin nopeasti, jotta poikaset ehtivät tottuvat uusiin ruokiin.
Poikasia kannattaa ruokkia monta kertaa päivässä (4-5 ei ole liioittelua), vaikka ne pysyvät hengissä vähemmälläkin, jotta ne kasvaisivat mahdollisimman hyvin. Tästä syystä vettäkin kannattaa vaihtaa usein, ettei se pilaannu. Tarvittava vedenvaihtorytmi riippuu tietysti altaan kuormitusasteesta, mutta puolet vedestä kahdesti viikossa lienee sopiva nyrkkisääntö. Poikasten seurana voi pitää kierteissarvikotiloja tai ei-saalistavia pohjakaloja, kuten partamonneja, tekemässä selvää ylijäämäruuasta ja kuolleista poikasista.
Neonsateenkaarikalan poikaset ovat hidaskasvuisia. Kasvunopeuteen vaikuttaa ruokavalion ja ruuan saatavuuden lisäksi myös veden lämpötila, viileässä kalat kasvavat hitaammin. Poikaset ovat joka tapauksessa riittävän suuria vanhempiensa seuraan siirrettäviksi tai myytäviksi vasta useiden kuukausien kuluttua.